14.3.2009 Jälleen Tampereella, mutta tänä viikonloppuna koiranäyttelyn merkeissä.
Viikonloppu osoittautui oikeaksi jymymenestykseksi ! Niki oli ROP, Fasu PN2, Keksi PU2, ja Nalakin sai hienosti ERIn ja sijoittui kovatasoisessa luokassaan kolmanneksi. Kasvattajaryhmä oli ROP.   
  
Ryhmissä Niki voitti aivan upealla esiintymisellään ryhmän, ja kasvattajaryhmä räjäytti potin olemalla kymmenien kasvattajaryhmien joukosta paras, BIS1 ! 
   
Sunnuntaina Niki näyttäytyi vielä mallikkaasti BIS-kehässä ollessaan näyttelyn toiseksi kaunein koira, BIS2 ! 
  
Ikurin kenneliin saatiin vielä uusi valio, kasvatti Fox saavutti Liettuassa viimeisen CACIBIN saatuaan Kansainvälisen Muotovalion arvon, Onnittelut ! 
   
Koko viikonloppu onnistui siis täydellisesti!
 
*
11.3.2009 Matu aloitti keihäskautensa Pirkkahallissa, Tampereella aika heikolla esityksellä ollessaan toinen. Tulokseksi jäi vain 38 metriä, mikä on jo metrin vähemmän kuin viime vuonna Matun voittotulos samaisissa kisoissa. Positiivista oli kuitenkin, että paikkoihin ei sattunut, ja tuleehan noita kisoja viel monta lisääkin !
*
25.1.2009 Juu, Ida kirjoittaa:-)
 
Elikkäs käväisimme Turun KV-näyttelyssä tammikuun lopussa. Niki oli ROP ja Fasu VSP yli kolmestakymmenestä keeshondista ! Keksi-kasvatti oli junioriluokan toinen ja Nala PN3 sekä Fox EH. Myös kasvattajaryhmä oli ROP. Ryhmissä ei sijoituksia, vaikkakin semifinaaleihin pääsi sekä kasvattajaryhmä että Niki.
 
Nyt toisessa näyttelyssä Kissen menetyksen jälkeen täytyy sanoa, ettei se tuska minnekkään ole kadonnut. Mä luulin, että pikkuhiljaa voisi jopa pystyä katsomaan veteraani-kehän ja puhumaan Kissestä ilman, että tekis mieli kietoo kädet ympärille ettei sattuis niin paljon. Mutta ehei ! Ei onnistu vielä. Se koira oli jotain niin paljon. Se oli paljon paljon enemmän kuin vaan koira. Se oli rauhoittava tuki ja turva. Se oli ajatus. Se oli rakkaus.
-Ida

*
 
IDA KUKKUUU ! TULISITKO KIRJOTTAMAAN SEN TURUN TÄNNE KIITOS ! T:MATU

*
6.1.2009 Jokavuotinen harjoitusturnaus Raumalla kokosi taas kaikki vanhat pesistutut yhteen. Pirkkain D-tytöt lähtivät reissuun kaikkien mielestä aivan liian aikaisin, ja ensimmäisessä pelissä Pori-96:sta vastaan se oli kostautua:
Matu sai lepuutella kipeitä polviaan jokerina tämän pelin. Polvia ei saanut kylläkään kauaa lepuutella, kun Matu jo kiersi kunnaria täyttä vauhtia. Tilanne oli helpottavasti 4-18 meille, kunnes vastustajat saapuivat viimeiseen vuoroon. "Muutaman" virheen jälkeen huomasimme kuitenkin taululla lukemat 17-18. Hienosti tsempaten saimme kuitenkin viimeisen palon tehtyä ja peli päättyi em. lukemiin.
 
Seuraava peli oli Fera-96:sta vastaan. Matun siirtyessä lukkariksi pelin tempo vaihtui, eikä kukaan pysynyt enää mukana, lukkari mukaan lukien. Vastustajakin pelasi odotettua paremmin, ja Pirkat oli lyöty. Tilannetta yritettiin vielä kovasti pelastaa, mutta ajan ja tsempin loppuessa lopputulokseksi jäi karut 7-21.
 
Pitkän tauon jälkeen pelasimme viimeisen pelin tuttuakin tutumman Fera-95:en. Tunsimme kaikki toisemme jo entuudestaan, ja pelitaktiikka oli mietitty jo kummankin osalta valmiiksi. Nyt oli kyse enää vain tuurista, ja voitonhalusta. Sitä taisi olla meillä siinä pelissä enemmän. Jopa Matunkin syötöt pysyivät vihdoinkin edellisestä pelistä poiketen kohtuullisen hyvin lautasella, ja lyöntikin osui varmasti. Jalat olivat puhki itse kullakin tuomarin vihdoin viheltäessä 3 pitkää vihellystä. Peli päättyi Pirkkojen voittoon 14-10.
 
Turnauksesta jäi hiukan sekava fiilis. Jotkut pelasivat odotettua paremmin, tai sentäs omalla tasollaan, mutta osasta jäi aika epävarma olo tulevaa kesää ajatellen. Polvien kipeytymisen takia aika menee nyt polvia hoidellessa ja lepuutellessa.
-Matu
 
*
6.1.2009 Matun isä Make täyttää tänään 50 vuotta ! Onnittelut ! 
5.1.2009 Matu vieraili Kuortaneen urheiluhallissa kokeilemassa jälleen kesän jälkeisen tauon jälkeen keihäänheittoa. Polviin ja selkään sattui, mutta kyllä se keppi vielä johonkin lensi 
1.1.2009 Blogin kirjaaminen on jälleen aloitettu !! Käythän siis lukemassa melkein joka päivä uusia merkintöjämme ! 
*
1.1.2009 Uuden vuoden kunniaksi, päätimme kunnostaa sivut ihan yhdellä hujauksella. Joten käyttehän lukaisemassa uudistettuja sivujamme !
 
* * * * * * * *
 
31.1.2008 Hyvää vanhaa vuotta ja onnellista uutta vuotta ! Uusi vuosi, uudet kujeet !
 
*
 24.12.2008 Riemukasta joulua kaikille !    
 
*
 
14.12.2008 Vuoden Voittaja-näyttely eli messari Helsingissä. Meistä kumpikaan ei sinne tällä kertaa päässyt mukaan, mutta menestystä tuli silti. Fasu ei saanut uusittua viime vuoden titteliä, vaan oli Paras Narttu 3 ja sai vara-cacibin. Niki sen sijaan näytti mahtavuutensa ollen pitkän näyttelytauon jälkeen ROP ja sai cacibin ja Voittaja-08-tittelin ! upeaa Niki ! Muut kasvatit Fox ja Keksi saivat molemmat ERIt ja Keksi sijoittui juniori-luokassa toiseksi. Kasvattajaryhmä oli ROP ja vielä BIS-kehässä BIS-4 !!! Yli sadastaviidestäkymmenestä ryhmästä! JES !
 
 *
23.11.2008 Piipahdimme Jyväskylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Fasu sai ERIn ja sijoittui kovatasoisessa kilpailussa Paras Narttu kolmoseksi. Ikurin kasvatti ''Keksi'' oli Paras Uros neljä sekä ROP-juniori. Myös kasvattajaryhmä oli ROP-kasvattajaryhmä. Myös kasvatti ''Fox'' sai ERIn ja oli valioluokan kolmas ja Idan esittämä ''Rolle'' oli samaisen luokan neljäs ERIn kera. Onnea Siljalle Arvon RYP-2- sijoituksesta!

Ihan hyvä päivä ja erityisen iloinen olin huomatessani, kuinka elämä myöskin koiranäyttelyiden osalta voi jatkua, vaikka Kisse ei enää olekkaan- mutta kipeää se tekee...
 -Ida
 
*
21.11.2008 Numa synnytti neljä komeaa urosta !
 
 *
20.10 Ikurin Kiss Me Kate "Kisse" siirtyi taivaaseen äkillisen sairauden seurauksena.

Kisselle rakkaudella Ida

Olit suuri rakkauteni,
sinä rakas koirani.
Olisin tahtonut kanssasi jatkaa,
tätä upeaa yhteistä matkaa.
Mutta nyt oli aikasi mennä,
Kisse kulta, rauhassa taivaaseen lennä.

Kisseä ikuisesti rakastaen ja sanoin kuvaamattomasti kaivaten Ida

*
 
17.8---> Huhhuh, kun tässä on tapahtunut kaikenlaista! Niin paljon, että tätä on vallan unohdettu päivittää! Nyt tällainen yhteenveto niin on sitten helpompi jatkaa kunnolla taas.
Pesistä ollaan pelattu ja käyty koiranäyttelyissä. Pesäpallossa kävi niin että jäätiin toisessa sarjassa toiseksi viimeisiksi ja toisessa sarjassa oltiin kuudensia. Kesän pelit meni vaihdellen, oli hyviä pelejä ja sitten oli vähemmän hyviä pelejä. Matu heitti keihästä ja kiekkoa Piirinmestaruuskisoissa kullan arvoisesti ja Ida on kiertänyt koiranäyttelykehiä.
Nyt vaikka pelit loppuu, niin sivuja tullaan kyllä tapahtumien mukaan päivittämään(kylläkin paremmin kuin nyt tämä tapahtunut päivittämättömyys).
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille !
 
*
 
16-17.8.2008 Ida käväisi pelaamassa pesäpalloa jokeriosastolla sekä Raumalla että kotikentällä samaan aikaa kun Matu rippijuhlaili sukulaisten kanssa ja heitti keihästä. Matulta asiaa siitä sitten:).
Pelasimme Raumalla Fera-94:ää vastaan tiukan ottelun. Kyseessä oli Rauman Feran 50-vuotis syntymäpäivä juhlaottelu kuulutuksineen ja esittelyineen ja Feran tytöt olivat halunneet juuri meidät pelaamaan ks.ottelua. Peli oli samalla myös sarjapeli, joten pisteet olivat halutut. Koska Matu ja Matun äiti ja meidän pelinjohtajamme Anna eivät päässeet paikalle juhlien osuessa samalle päivälle, tuli viuhkan varteen Idan isä Juha johtamaan peliä. Pelin ensimmäinen jakso oli meidän hallinnassa Feran tullessa viimeiseen sisävuoroon. Hyvien tilanteiden ja upeiden lyöntien ansiosta jaksovoitto Feralle 14-8. Toiseen jaksoon me saatiin tsemppi päälle ja pitkien ja juoksujen täyteisten sisävuorojen ja tiukkojen ulkovuorojen jälkeen toisen jakson voitto meille 6-4 ja edessä supervuoro. Feran sisävuorolla pidimme lyönnit hyvin kurissa ja pallot pysyivät räpsissä, mutta silti Fera sai yhden juoksun upealla rajalyönnillä. Eli tilanne 1-0 Feran hyväksi meidän tullessa tasoittavaan sisävuoroon. Emme saaneet yhtään juoksua Feran napsiessa kaikki pallot kiinni. Peli päättyi siis Feran voittoon 2-1 ja yksi piste meille. Pelasimme silti todella hyvin ja meillä oli hyvä tsemppi päällä koko ajan! Ida löi kaksi kunnaria ja palkittiin pelin parhaana. 
Seuraavaksi kotipeli Poria vastaan...
Pelasimme kotipelin Porin Pesäkarhut-95:ttä vastaan. Matu oli heittämässä keihästä Tampereella eikä pelannut. Tunnelmia ja tuloksia Tampereelta myöhemmin. Olimme aina voittaneet Porin tämän joukkueen, kuten myös tänään. 2-0 voitto Ruovedelle ja kaikki kolme pistettä meille. Ida löi kolme kunnaria, joten viikonlopun saldona viisi kunnaria. Kiva mutta rankka pelirupeama:) Ensi viikonloppuna uudestaan:D

*
 
9.8.2008 Käväisimme Lapualla pelaamassa kahden ottelun turneen heikolla menestyksellä. Ensimmäisen pelin hävisimme 2-0, ja toisen 2-0 :) Joukkueen sisäpeli sujui, mutta ulkopelissä harhaheitot pilasivat ottelut. Siitä ei sitten sen enempää..
 
 *
 
7.8.2008 Pelasimme jälleen pesäpalloa, tällä kertaa Kokemäkeä vastaan. Vastustajan viimein saapuessa paikalle peli saatiin alkuun Matun voittaessa hutunkeiton. Aloitimme hyvin, mutta Kokemäki pääsi silti niskan päälle ja sai tehtyä tarvittavat juoksut jaksovoittoon.
Aloitimme toisen jakson tarmoa täynnä, ja Kokemäen tullessa heidän viimeiseen sisävuoroon oli tilanne meidän eduksemme 3-0. Vastustaja kuitenkin sai muutaman harhaheiton ja vapaan ansiosta kolme juoksua ja tilanne oli 3-3, meidän tullessamme viimeiselle tasoittavalle. Emme kuitenkaan saaneet tehtyä yhtään juoksua, joten peli päättyi Kokemäen voittoon 0-1. Me pelattiin molemmat hyvin, Ida heiluen sisävuorot mailanvarressa jokerina ja Matu kopparoidessa takakentällä ja kotiuttamalla tiukoissa tilanteiss sisävuoroissa! Ida palkittiin pelin parhaana. Seuraavaksi Lapualle:)
 
 *
 
6.8.2008 Pesipelien tiukka tahti jatkui Pohjanmaalla, kun kovalyöntinen Ilmajoki, kohtasi kotikentällään Ruoveden Pirkat. Ottelu alkoi tasaisesti kummankin joukkueen kannalta. Ensimmäinen jakso hävittiin kuitenkin ilmajokelaisten kovalyöntisin likka kiskaisi kolmosrajasta neljän juoksun veroisen lyönnin. Toiseen jaksoon sisuunnuimme, ja puristimme upeaan jaksovoittoon. Superissa yritimme kovasti kiriä, mutta se ei aivan onnistunut. Pienen tuomarivirheen jälkeen Ilmajoki voitti ottelun 2-1.
 
  *
 
1.-3.8.2008 Samaan aikaan kun Matu pelasi pesäpalloa niin Ida reissasi Kuopiossa, kuinkas muutenkaan kun koiranäyttelyissä. Perjantaina Fasu oli PN2, Kisse PN4 ja ROP-VET ja Numa ja Nala saivat ERI:t sekä kasvattaryhmä oli ROP-kasvattajaryhmä. Ryhmäsijoituksia ei tullut kessuille kovatasoisissa ryhmissä.
Lauantaina Fasu oli ROP, Kisse ROP-VET ja PN3. Tälläkin kertaa Numalle ja Nalalle ERI:t ja kasvattaryhmä oli ROP-kasvattajaryhmä. Tällä kertaa Fasu piti yllä Ikurilaisten menestystä ollen RYP-3! Vaikka muita sijoituksia ei tullutkaan, niin illan kruunasi illanvietto mukavien kessu-ihmisten kanssa.
Sunnuntaina Fasu oli myös ROP, Kisse oli ROP-VET ja PN4. Kuten edellisinäkin päivinä, Numa ja Nala saivat ERI:t ja kasvattajaryhmä oli ROP-kasvattajaryhmä. Ryhmäsijoituksia ei tänäänkään tullut, mutta Fasu pääsi silti kahdeksan parhaan joukkoon.
Ihana viikonloppu savolaismaisemissa. Kiitokset Miialle, Gamille ja Ritulle. Oli ihana tavata! Onnea Siljalle Ainan serteistä ja Pirrelle ja Matille Aidan ja Milan menestyksestä!
 
 *
 
1.8.2008 Aloitimme virallisesti pelaamaan Kajaanin jälkeen, ja ensimmäinen peli oli Kama-94:sta vastaan, nythän pelaamme siis Satakunnan ja Hämeen yhdistettyä aluesarjaa, ja sen loppusarjaa (eli kuuden parhaan joukossa) Peli oli aurinkoisessa Kankaanpäässä, mutta ottelun ensimmäisessä jaksossa aurinko ei todellakaan meidän joukkueelle paistanut, ja ensimmäisen jakson lukemat 20-2, osoittivat Matun "mahtavat" lukkaritaidot taas todeksi. "Muutaman" vapaan jälkeen siirryimme seuraavaan jaksoon, joka alkoikin jo hiukan piretämmin, kuka ties johtuiko siitä, että Matu siirrettiin takakentälle :D Toisen jakson piristyminenkään ei enää vienyt Pirkkoja jaksovoittoon, vaan pisteet jäivät visusti Kankaanpäähän. Peli siis 0-2. (2-20, 5-11)
Ennen kotiinlähtöä päätimme käydä vielä syömässä, mutta väärien ovien jälkeen muiden mussuttaessa karkkia, oli Vilma sitten ainut hampurilaisen syönyt (7 ceen suunnistaessa) ;>
 
  *
 
23.7.2008  HUHHUH ! Jälleen kotona, päivityksiä ainakin Kajaanista ja Ruotsista jälleen :D Käyppä lukaisemassa !
 
  *
 
11.7.2008 Meidän seuran pojat haastoivat meidät harjoitusotteluun ennen leirille lähtöä, ja me likathan otimme haasteen tietysti vastaan. Pojathan olivat kuin olivatkin fyysisesti vahvempia lyömään ja heittämään, mutta me voitimme taas nopeudessa ja henkisellä tasolla. Fyysisyys vei silti tänään voiton, vaikka kuinka yritimme lamaannuttaa poikia huutelemalla tyhmyyksiä. Ensimmäisen jakson pelasimme omalla kentällämme ja hävisimme sen vain 6-5. Toisen jakson pelasimme isolla naisten kentällä, ja sen hävisimme hiukan reilummin 12-1. Huomenna sitten Kajaaniin, ja sen jälkeen päivityksiä Ruotsista, ja Kajaanista !! Hellurei.
 *
 
10.7.2008. Pesispeliä pukkaa jälleen ! Tänään pelasimme hienon ottelun PeToa, eli Peräseinäjoen Toivetta vastaan. Ottelu oli heti aluksi tiukka, vaikka ensimmäisen jakson hävisimmekin omilla virheillämme.
Toiseen jaksoon astui täysin sisuuntunut joukkue, ja kun Ida vielä löi kaksi aivan mahtavaa kunnaria veimme toisen jakson aivan reilusti !!
Supervuorossa saimme heti omalla vuorollamme 7 juoksua eivätkä vastustajat saaneet kirittyä, kuin 3 juoksuun. Pirkat veivät siis hienon ottelun lopulta 2-1 !! Pssssst. Ida palkittiin muuten pelin parhaana ;)
 
 *
 
1.7.2008 Tiedossa oli kovatasoinen ottelu Lappajärven Veikkoja vastaan, ja sellainenhan siitä tulikin. Alkulämmittelyssä saimme usikennella paikallisen urheilukentän seiväshyppypatjan kuopassa. Itse pelissä emme pystyneet ohittamaan LaVe:n loistavaa ulkokenttää lyönneissämme, mutta ulkopeli toimi aivan mainiosti. Hävisimme ensimmäisen jakson 1-4.
Toisessa jaksossa saimme lyöntipelimme kuntoon ja kotijoukkueen tullessa viimeiselle tasoittavalle, tilanne oli tasan 4-4. Emme saaneet kuitenkaan pidettyä vuoroa juoksuttomana, ja hävisimme koko ottelun 0-2.
 
  *
 
30.6.2008. Käväisimme Idan kanssa paikallisissa viikkokisoissa. Ida kipaisi 100m aikaan 13.70. Ja Matu viskoi keppiä tasaisesti 40 metrin viivalle.
 
 *
 
29.6.2008.Suoraan Pihtiputaalta tullut Matu lepuutteli kipeitä jalkojaan jokeripenkillä SMJ95-pelissä täällä Ruovedellä. Ensimmäinen jakso oli aivan meidän juhlaa, ja voitimme sen 13-0. Toisessa jaksossa otteemme hiukan herpaantui ja hävisimme sen 6-17. Superissa emme saaneet enää kirittyä seinäjokelaisten 5 juoksun kiriä kiinni, ja hävisimme koko ottelun 1-2. Ida oli tämänkin pelin käsikipujen kourissa.
 
  *
 
25.-29.6.2008 Matu lähti joka vuotisille keihäskarnevaaleille Pihtiputaalle, ilman Idaa, joka lepuutteli sairaslomalla olevaa kättänsä kotona. Leiri oli kaikin puolin oikein mukava, ja sain (Matu) paljon uusia kavereita ja uutta tekniikkaoppia. Pääkisassa Matu oli toinen heittämällä ennätyksensä 42,70. Toisessa kisassa Matu voitti, hiukan heikommalla tuloksella 40,94. 
Vaikka itse leiri oli mukava. oli myös vapaa-ajalla hauskaa, koska saimme ilmaiseksi rapsutella söpöjä jackrusselinterriereitä.
Kouluttajaporukka oli aivan mahtava: Olavi Parjanen, Eero Castrén ja Mira "<3" Kuula. 
 
  *
 
20.6.2008 Aurinkoista juhannusta kaikille ! <3:lla MAID
 
  *
 
19.6.2008 Leirin jälkeinen peli pelattiin vasta juhannusaattoa edeltävänä päivänä Ylistaron Kilpa-Veljiä vastaan. Ylistaron kentällä kova myötätuuli ei ollut varsinkaan koppareiden mieleen ja ensimmäinen jakso hävittiinkin reilusti 14-2. Toisella jaksolla esitimme jo hiukan parempaa peliä, eivätkä kaikki enää palaneet ykköspesälle. Ida kotiutteli varmasti juoksijoita kotiin ja Matun syötöt pysyivät (ihme kyllä) jotenkin lautasella. Se jakso voitettiin 4-7 ja siirryttiin tiukkaan supervuoroon, jossa kumpikaan joukkue ei saanut yhtään juoksua. Peli ratkaistiin siis lopulta kotarissa. Ida ja Jessi löivät hienosti juoksijat kotiin, mutta ulkovuorossa Matu sähelsi kotipesässä ja kaverit saivat kuin ilmaiseksi 3 juoksua, joten tiukan kamppailun jälkeen Ylistaro voitti ottelun 2-1.

 *
 
14.6.2008 Käväisimme Kotkan KV-näyttelyssä mukavalla porukalla ja vietimme upean päivän pokaalien kera. Fasu oli ROP, Fox VSP, Numa PN2, Kisse PN3 ja Nalakin sai ERIn. Ennen ryhmiä käväisimme Peten kanssa hauskalla kauppareissulla, jonka aikana tuli selvitettyä kaikki maailmaa koskevat asiat. ;DD 
Ryhmissä menestyimme jälleen loistavasti. Ida hoiti Kissen kanssa BIS2-veteraani pokaalin hienosti kotiin ja muu Ikurin poppoo kruunasi päivän sijoittuen kasvattajaryhmällään BIS1:ksi ! Kaiken kaikkiaan mahtava päivä ! Onnittelut kasvattajalle :)
 
  *
 
(Meirän tiimi helteisissä fiiliksissä)
6.-8.6.2008 Olimme pesäpallon alueleirillä Hämeenkyrössä. Pelasimme yhteensä kuusi peliä tänä helteisenä viikonloppuna, joista voitimme viisi ja hävisimme yhden. Saimme pronssia jättäen tiukan pelin jälkeen Mynämäen neljännelle sijalle. Viikonlopun aikana omien pelien lisäksi diskoilimme, kannustimme muita oman seuran joukkueita ja Ida ajeli avoautolla:D (ja Matu joutui tutustumaan erääseen possuun :DD ). Kiva ja kuuma viikonloppu!

 *
 
27.5.2008 Pelasimme jälleen kotona, tällä kertaa Kama-94:sta vastaan. Peli oli tiukka alusta alkaen, mutta hävisimme silti ensimmäisen jakson hiukan omilla vierheillämme 7-8. Toinen jakso osoitti jo parempaa, ja vielä kun Ida löi kunnarin takaa läpi. Juhlimme jaksovoittoa lukemin 9-5. Vielä oli vuorossa supervuoro, jossa annoimme harmillisesti kavereille 2 juoksua. Nousimme kuitenkin vielä kahden palon tilanteessa. Matu löi kunnarin ja Heidin kotiin. Ja puristimme vielä hienolla joukkuehengellä yhden juoksun ja taas tanssittiin voitontanssia. Voitimme siis pelin 2-1 !! Ida palkittiin ansaitusti pelin parhaana.
 
 *
 
25.5.2008 Blogin päättötodistus kädessä. Ainakin väliaikaisesti. Käykää lukemassa:)

 *
 
25.5.2008 Ida käväisin äidin(Katan) ja Fasun kanssa Panelian ryhmänäyttelyssä, jossain Porin suunnalla. Tutustuttiin Suomen tyypilliseen maalaismaisemaan ennen kuin löydettiin perille. Kehä oli yli neljä tuntia myöhässä ja siellä hytistiin kylmässä jäähallissa (ei siellä siis jäätä ollu), ennen kuin päästiin kehään. Fasu oli PN-2, eli siis ei jääty ryhmiin ja päästiin heti kotiin. Kiva päivä vaikkei menestystä tullutkaan ja kiitos juttuseuralle jäähallin kylmään ilmaan. Ja jos Helena luet tätä niin onnittelut hyvin menneestä päivästä:) Ja samoin muillekkin.
 
  *
 
(Ottelun päätyttyä..)
24.5.2008 Vihdoinkin meilläkin oli ensimmäinen kotipeli ! Sitä oli tullut katsomaankin ihan mukavasti väkeä, ja päätimme näyttää miten kaadamme SMJ-94:n. Tavoitteessa onnistuttiin paikkapaikoin mahtavan pelin jälkeen. Ida ja Matu napsivat jokaisen pallon takakentältä, ja lyönneissäkin onnistuttiin. Matu palkittiin parhaana, vaikka olisi Idakin palkinnn ansainnut. Peli päättyi jaksoin 2-1 !
 
*
 
18.5.2008 Sillä välin, kun Ida handlailee koiria Joensuussa, Matu lähti Kankaanpäähän pelaamaan ottelua istuen jokeri-penkillä, peli voitettiin, joidenkin takkuilujen myötä. Matu palkittiin parhaana pelaajana lyödessään kunnarin takaa läpi, ja muutenkin heiluvan mailan varressa ihan mukavasti.
 
 *
 
17.-18.5.2008 Ida oli Joensuussa viettämässä ilontäyteistä viikonloppua koiranäyttelyn merkeissä. Ensimmäisenä päivänä Niki oli ROP, Fasu VSP, Nala PN-2 ja Kisse PN-3 ja ROP-VET ja kasvattajaryhmä ROP. Ryhmäkehät olivat sitten pelkkää Ikureiden juhlaa. Ensimmäisenä kehää kiersi kasvattajaryhmä, joka oli upeasti kaikkien rotujen näyttelyssä BIS-1 ! Seuraavaksi tuomarin tarkkailuun pääsivät Ida ja Kisse näyttelyn kauneinta veteraania valittaessa. Ensimmäiseksi Kisse valittiin kahdeksan parhaan joukkoon ja siitä vielä BIS-2 ! Ensimmäinen "ison näyytelyn" BIS-sijoitus Idalla ja Kissellä. päivän vielä kruunasi Nikin RYP-2, sijoitus. Upea päivä.
 
  *
 
Näyttelyviikonloppu jatkui Fasun valioitumisella sen ollessa ROP ja Niki oli VSP. Rolle, Fasun veli oli myös lähellä valioitumista ollen PU-3. Kisse PN-2 ja Nala PN-3 sekä ROP-kasvattajaryhmä. Kisse ei veteraaneissa sijoittunu, mutta Fasu voitti ryhmän, mutta ei sijoittunut enää BIS-kehässä. Kylmine keleine ja sateisine ilmoine silti todella mukava viikkonloppu!

 *

13.5.2008 Jälleen kirmailtiin pesien välejä, tällä kertaa Kokemäellä. Ida siirrettiin lyöntijokeri-osastoon, ja hän löi juoksuja 4 kappaletta. Matu hääri takakentällä napsien joitain tärkeitä koppeja lyöden 3 juoksua. Peli kuitenkin hävittiin 2-0 (6-2 ja 8-7) vaikka taistelimmekin loppuun asti. Hävisimme kuitenkin omilla virheillämme, mutta virheistähän oppii ! Viikon päästä
Kankaanpäähän ! 
 
 *
  
10.5.2008 Päivä Seinäjoella. Hikeä, väsymystä ja pesäpalloa. Madelaine pelasi turnauksen vajaan kuuden tunnin yöunilla ja luokkaretki väsymyksen alaisena ja Ida ainaisen väsymyksen alaisena, ja silti hyvin meni:)
Ensimmäinen peli Laitilaa vastaan käynnistyi kuten meillä lähes poikkeuksetta; hitaasti. Meni puoli peliä ennen kuin pääsimme antamiemme seitsemän juoksun takaisin hakuun. siinä kesti hieman liian kauan joten Laitila voitti 10-6.
SMJ-95 vastaan pelasimme hyvin, mutta omien virheidemme takia vastustaja pääsi ohitse ja peli päättyi 9-11.
Ilmajokea vastaan pelasimme jo kunnon peli-ilolla ja Jerry Cotton ja letkajenkka raikasi pelin päätyttyä selvään voittoomme 22-4. 
Viimeisessä pelissä, jossa pelasimme sijoista 5-6 olimme aivan liekeissä. Peli sujui ja kukistimme meidät ennen voittaneen joukkueen Ylistaron 15-8.
Kaiken kaikkiaan mukava päivä, kiitos siitä kaikille. 
 
  *
 
8.5.2008 Madelainen synttärit! Kolmetoista vuotta plakkarissa (henkinen ikä on sitten ihan muuta)! Paljon onnea<3
Sankaritar itse on valloittamassa Ahvenanmaata luokkansa kanssa, joten mitään erityistä juhlavastaanottoa ei ole, mutta onnitteluja välitetään esim. vieraskirjan kautta;) 
 
  * 
 
3.5.2008 Vapun jälkeisenä viikonloppuna oli lähdettävä Kankaanpään pesäpallo turnaukseen. Ohjelmassa oli 4 peliä, joista voitimme 3 ja hävisimme yhden. Peli oli hiukan vuoristorataa. Loistavista lyönneistä pallon menetyksiin ulkokentällä. Olimme lopulta pronssilla voitettuamme viimeisessä pelissä 2 vuoden takaisen Suomen mestarin. Ida taisi tehhdä 3 kunnaria ja Matu kaksi. Viikonpäästä Seinäjoelle !!
 
 *
 
27.4 2008 Ensimmäinen pesispeli pelattiin kunnialla läpi, vaikkakin kylmässä tuulessa ja pienessä tihkusateessa.Ottelu  oli kuitenkin vain harjoitusottelu C-ikäisiä vastaan. Voitimme ottelun aika reilusti (numeroita ei jaksa muistaa)  Voiton arvoa nosti myös se, että pelasimme puolet ottelusta naisten kentällä, ja se , että joukkueestamme 4 pelasi aina vuoroparin C:n joukkueessa. Ida ja Matu onnistuivat kummatkin hyvin suorituksissaan !
 
 *
 
26.4 2008  Tänä viikonloppuna oli vuorossa Lahden koiranäyttely. Menestystä tuli jälleen ! Fasu oli ROP, Niki VSP, Nala oli hienosti PN2 ja Kisse PN3, ollen myös varmasti ROP-VET. Omppu ei valitettavasti sijoittunut PN-luokassa, koska tuomari ei ihastunut sen liikkeisiin. Kasvattajaryhmä oli ROP-KASV ja samalla upeasti BIS3 !! Fasu, eikä Kisse sijoittunut ryhmissään, mutta onnistunut päivä kuitenkin !!
 
  *
 
20.4.2008 Jyväskylän KV-näyttelyssä oli n. 20 kessua. Niistä 5 Ikurin koiria. Parhaiten pärjäsi Niki, joka oli upeasti ROP ! Onnea Kirsi ja Kari !! Fasu oli PN2, vaikka tuomari löysi siitä enemmän vikoja, mitä kukaan ennen. Nala oli PN3, Kisse hienosti PN4 ja ROP-Veteraani. Foxikin oli EH1. Kasvattajaryhmä hienosti ainoana ROP-KASV. Ryhmissä kukaan meistä ei sijoittunut. Kasvattajaryhmä ja Niki valittiin 8 parhaan joukkoon, muttei enää sijoittunut. Hieno päivä kuitenkin. Viikon päästä Lahteen !!
 
 *
 
 
(Kisse ja Nala Kuopiossa, kuvat: Tapani Kolehmainen)

5.4.2008 Keeshondien erikoisnäyttely järjestettiin Kuopiossa. Pokaaleja tuli tuli niin, että oikein näköä haittaa !! Fasu toisti viimevuotisen hurmion ollessaan ROP!! Palkinnot eivät loppuneet kuitenkaan siihen, vaan Fasu vei myös seuraavat tittelit: Paras Pää ja Paras Liikkuja. Niki oli PU2, Omppu PN3, Rolle PU3 ja  uroksien Vuoden Pää, Kisse VEK1 ja EH samoin Nala: EH.Kasvattajaryhmä voitti Eswoodit ollen ROP-KASV ja KP. Nalalle ja Rollelle menivät myös hienot yllätyspussit! Tuomarina erittäin tarkka Elina Tan-Hietalahti.

*

 

    ( Kasvattajaluokka Ruoveden hyisessä kelissä BIS1 Vas. Kata ja Fasu, Ida ja Kisse, Pima ja Nala, Matu ja Omppu  )    

 24.3.2008 Ruoveden hyisessä ryhmänäyttelyssä Kisse pesi jälleen koko porukan: Kisse oli ROPVET, ROP, BIS3VET ,mutta ryhmässä se ei sitten lopulta sijoittunut. Omppu oli valioluokan ykkönen ja PN2. Fasu junnujen paras ja PN3. Nala sitten lopulta varmaan "PN5" ja luokkansa toinen. Kasvattajaluokka ROPKASV ja BIS1KASV. Kaiken kaikkiaan hieno, mutta pirun kylmä päivä !! Onnea  Kiksu <3 Seuraavaksi tapaamme taas kessuporukan kesken Kuopion erkkarissa ! 

          *              

( BIS2 Kasvattajaryhmä Tampereella, Vas. Kirsi ja Niki, Ida ja Kisse, Kata ja Fasu, Pima ja Omppu )

15.3.2008 Tampereen Pirkkahallissa taas, mutta nyt koiranäyttelyn merkeissä. KV-näyttelyyn oli ilmoitettu 38 kessua ja menestystä tuli (yllätys) taas. No, Fasu oli VSP ja Niki ROP. Kisse ROP-VET ja PN3. Omppu PN4 ja Nala kaiketi "PN5" :) Kasvattajaryhmä tietysti ROP-KASV ja KP. Ryhmäkehissä tuomari ei pitänyt Nikistä, joten se ei sijoittunut. Kissekään ei sijoittunut, vaikka seisoi Idan mukaan kuin enkeli. Kasvattajaryhmä sentään sijoittui ja tuloksena lopulta BIS2-KASV !!!

    

 9.3.2008 Ida ja Matu käväisivät heittämässä epävirallisissa halli SM-kisoissa keihästä ja hyvinhän siellä meni ! Matu voitti tuloksella 39.77 ja Ida oli 9:s tai 10:s tuloksella 30.58 ? Idan suorituksen arvoa nostaa se, ettei heitettyä ole tullut kuin viimeksi viime kesäkuussa.

*

6.3.2008  Ikurin Regina Nova "Fasu" oli rotunsa paras maailman parhaat koirat kokoon saavassa Cruft-näyttelyssä. Fasun eno (Ikurin Nota Bene "Niki" ) oli luokkansa neljäs. Onnea Fasu ja Kata !! 

            *                  

3.2.2008 Keuruulla oli sitten vielä parempi päivä Idan ja Kissen osalta,ei niinkän Matun ja Nalan.Tuomari Esko Nummijärvi ei pitänyt Fasusta eikä Nalkusta ja Nala lopulta oli luokassaan viimeinen eikä sijoittunut PN-luokassa.Sai se nyt kuitenkin sen ERI:n.Fasun tuloksia:ERI2 PN4 VASERT.Niki oli vielä hienosti VSP !
Loppupäivä olikin Kiksun ja Idan juhlaa. Ikurin Kiss Me Kate: ERI1 PN1 ROP ROPVET RYP1, SU PARAS VET 2 ja BIS2 !!! Ida vei Kissen hienosti ja kun kasvattajaluokka oli vielä ROP ja BIS1 ei Ikurin Kennelillä olisi voinut mennä paremmin! Upea viikonloppu ja onnittelut vielä Idalle ja eritoten meidän Kiksulle<3

*

2.2.2008 Tänään oli koiranäyttely Parkanossa. Upeesti meni ! Ida vei hienosti Kissen ja se oli ROP-veteraani, PN4 ja vielä BIS-veteraani! Matu vei Nalan.. ja hmh.. se meni joten kuten läpi. Oli se kuitenkin PN2 ja voitti luokkansa. Fasu oli ROP ja sai sertin , mutta ryhmissä tuomari ei enää tykännyt (vaikka muuten kessut sijoittikin ykköseksi). Fox (Fasun veli)oli VSP ja voitti nuorten luokan.Kasvattajaryhmä oli ROP, ja BIS1 joten kaiken kaikkiaan UPEA PÄIVÄ!! Toivottavasti huomenna samanlainen tai parempi :)

*

26.1.2008 Matu käväisi Keravalla pelaamassa harjoituspelin. Käden kipeytymisen takia Matu oli jokeri. Voitettiin kuitenkin reilusti 32-3 ! (kyllä mä kotiin syöksyinkin t: Matu) Reissulla uitiin ja syötiin tosi upeessa Chico's-ravintolassa ! (Kiitos hyvästä palvelusta, vaikka se yks tarjoilija meille mulkoilikin )

Ida taas seilasi (kyl me ihan ajettiin, ainakin mun tietääkseni) Turun rannikolla koiranäyttelyssä. Ida vei Kiksun ja hienostihan se menikin (vaikka Ida paniikissa Matulle soittelikin): Kisse oli VSP ja ROP-Veteraani. Ryhmissäkin 8 parhaan joukkoon, mutta " vierestä vietiin " ! Sammari meinaan voitti eikä Kisse sitten sijoittunut. Fasun eno, Niki oli ROP ja RYP3 ja Fasun veli voitti luokkansa. Kasvattajaryhmäkin vei Eswoodin Kennelin mennen tullen ja palatessa ollen ROP kasvattajaryhmä, mutta BIS kehässä ei tuomari tykännyt. Meillä molemmilla silti onnistunut päivä.

 

  

©2009 MAID - suntuubi.com