Me olemme kaksi ystävystä, innokasta koiraharrastajaa, urheilijaa ja pesäpalloilijaa Pohjois-Pirkanmaalta. Ida hoitaa tuon Vilppula-alueen ja Matu asuu kylässä nimeltä Pihlajalahti.
Kutsumanimeltään Matu (ja siltä oikealta nimeltään Matleena) on keihäänheittäjä, ja kyllä pallokin lentää pesäpallokentän takarajalta kotipesään asti. Matu on nyt vasta pari vuotta sitten innostunut koiranäyttelyistä ja on muuttunut täysveriseksi koiraihmiseksi ja näyttelytiimimme jäseneksi.

Matu ja Nala
Idakin oli keihäänheittäjä, mutta käsivamma lopetti sen uran, mutta pesäpallo on pysynyt mukana. Ja siinä lajissa Ida onkin joukkueen parhaimmistoa. Ida oli ensimmäisessä koiranäyttelyssään kahden viikon vanhana, silloin kylläkin turistina. Kuitenkin koiranäyttelykehät ovat aina vetäneet puoleensa, ja kyllähän sitten sinne kehäänkin on päästy. Idan perheellä itsestään on jo 4 koiraa. Hirvikoirat Andy ja Manta + Kessut Minttu ja Fasu.

Ida (toin. vas.) Kissen kanssa Tampereen KV:ssä
Me molemmat tykätään koirista ja Idan isoäidillä onkin Kennel (Ikurin), joten paijjattavia nelijalkaisia kyllä löytyy. Pimalla on 3 koiraa. Kisse,Numa ja Nala. (Joskus tarvittaessa myös Fasu juoksun aikaan, kun tuo Andy-poika ei kestäisi muuten :D) Ikurin sivulle pääsee sivuillamme olevan linkin kautta.
Matu soittaa nyt kahdeksatta vuotta pianoa ja Ida laulaa puhtaasti nuotin vierestä.
Nimi "Maid" tulee meidän nimikirjaimistamme ja sitten huomasimme,( tai no oikeastaan Idan mummu meitä siinäkin asiassa näin äidinkielen opettajana valisti) että se tarkoittaakin englanniksi neito. Kauniita neitojahan me olemmekin !
Sivuille kirjoitamme blogia ja uutisia vähän lajista kuin lajista.